Loma 1, päivä 2

Lomatiistai sujui yhtä vähäeleisesti kuin lomamaanantai. Mietin, miten voisin kertoa siitä niin, että ketään jaksaisi kiinnostaa. En keksinyt kuin yhden konkreettisen mielenkiintoisen asian: Osasin taas olla spontaani. Tällä kertaa menin heittelemään kaverin kanssa frisbeetä puistoon, nyt kun on vielä kylmä ja pronssijumalat eivät ole saapuneet.

Onko tässä yksi syy sille, miksi lomat ja viikonloput pitää täyttää menoilla? Että meillä olisi jotain konkreettista kerrottavaa ihmisille, kun haluamme mainostaa heille, kuinka mielenkiintoista elämämme on?

Tai sitten kyse on taas meistä itsestämme. Kun loma päättyy, kysymme itseltämme, oliko meillä kivaa. Se on hankala kysymys, koska oli monenlaista emmekä halua ottaa sitä riskiä, että itsetutkiskelun jälkeen vastaus olisi "ei". Lomaa on saatettu odottaa koko vuosi tai jopa useita vuosia. Korvaamme kysymyksen helpommalla, kysymyksellä siitä, mitä teimme. Jos kesälomalla on matkustettu, syöty jäätelöä, oltu piknikillä, uitu, istuttu terassilla, biletetty ja mitä nyt kuuluukaan kenenkin sosiaaliryhmän hyvän loman prototyyppiin, niin voimme vastata itsellemme "kyllä".

Kivoja juttujahan nämä kaikki ovat, ei sillä. Vaan jos juuri sillä kyseisellä hetkellä tai sinä kyseisenä päivänä mieluummin makaisimme sohvalla katsomassa sitcomeja, niin eikö kaikkein parasta lomatekemistä löytyisi kuuntelemalla sydämiemme ääntä? Vaan mitäpä minä tiedän, kunhan spekuloin. On ollut aikaa mietiskellä.

Yleistunnelma tiistaista: Oli muutamia tosi hienoja hetkiä. Alan vähän lipsua, nimittäin aikataulutin päivääni, tein työn joka olisi voinut odottaa ja taisin hankkia pienen infopömpän.

Käytetty raha muuhun kuin kotona syötyyn ruokaan: 0 euroa.

Psykologisesta taipumuksesta korvata vaikea kysymys helpommalla kirjoittaa ainakin Daniel Kahneman kirjassaan Thinking, fast and slow.