Äänestäkää hyvät ihmiset, äänestäkää!
Kunnallisvaalien äänestyspäivä on sunnuntaina!
En aio antaa suosituksiani siitä, ketä tai mitä pitäisi äänestää. Vain siitä, että ylipäätänsä äänestäisitte. Käyttäydymme usein niin kuin puoluepolitiikan aika olisi ohi. Kannustamme toinen toisiamme ajattelemaan itseämme kuluttajina, ei kansalaisina. Vaikuttaminen on nyt sitä, että ostamme sitä ja jätämme ostamatta tätä.
Sellaistahan se on tässäkin blogissa. Mutta vaikka kuinka tuntuu luontevammalta ja nykyaikaisemmalta ilmaista itseään tykkäämällä somessa ja ostamalla reilun kaupan kahvia tai Suomessa tehtyjä vaatteita, useista merkittävistä asioista päätetään edelleen vain ja ainoastaan kunnanvaltuustossa tai eduskunnassa. Ei ole mitään mitä ostamalla voisit taata laadukkaamman terveydenhuollon tai estää kunnan rakennushankkeen. Voit vain:
a) äänestää sinulle tärkeitä asioita ajavaa ehdokasta
b) vaikuttaa jo valittuihin ehdokkaisiin
c) asettua itse ehdolle
A:n aika on nyt. B on liian aikaista, c on liian myöhäistä tähän lähtöön.
Monet ehkä jättävät äänestämättä siksi, etteivät oikein tiedä, kuka nyt on mitäkin mieltä ja minkälaisista asioista valtuutetut nyt ylipäätänsä ovat päättämässä. Ehdotan, että rohkaiset mielesi ja äänestät sellaista puoluetta ja ehdokasta, joka ainakin jossakin sinulle tärkeässä asiassa on samalla linjalla. Tämä on paljon parempi, kuin se että jätät homman kokonaan välistä. Käytännössä on jopa lähes mahdontonta löytää TÄYDELLISTÄ ehdokasta.
Rohkeasti vain!