Ensimmäinen oikea jämälounaskokemus

Kävin hakemassa Yi Sushista jämälounasta ja olipahan kuulkaa hieno kokemus. Kotiin päin pyöräillessä tuntui, kuin olisin huijannut systeemiä jotenkin. Marssin vain sisään, sain lapata omaan astiaan ruokaa ja maksoin annoksiin nähden minimaalisen summan. Take away halvalla ja ilman roskaa, ei edes ruokailuvälineitä tai yksittäispakattua soijaa (helppoa kun on menossa kotiin syömään).

Nyt kun asiaa ajattelee, niin näinhän sen kuuluisi mennäkin. Jos hävikkiruuan ostamisessa kauniina ideana on välttää tuhlausta, niin kyllähän se vähän vesittyy, jos jämäruuan hyötykäyttö lisää pakkausjätettä paljonkin. Vaikeahan sitä on tietysti verrata, minkä verran jätettä syntyisi, jos jämälounaan hakija laittaisi sen sijaan itselleen syötävää kotona.

En ole vieläkään käyttänyt Lunchieta, kunnon somettaja siis. (Tiedättehän sen ilmiön, kun tapahtumaan ilmoittautuu Facebookissa tuhat ihmistä ja paikalla on kolme, tai kun jengi puolustaa tai vastustaa kiivaasti jotakin asiaa internetissä, mutta ei ikimaailmassa lähtisi asian takia kotoaan, esimerkiksi mielenosoitukseen.) Nythän te kaikki sitten menette sinne Yi Sushiin, eikä sitä jämälounasta riitä enää koskaan minulle.