Hiljentykäämme puhelimiemme ääreen
Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut meditaatiosta tai mindfullnessista, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi tutustua asioihin tarkemmin tai yrittää itse. Kynnys on jostain syystä ollut korkealla – ehkä ennakkoluuloja hihhuliuden rajan lopullisesta ylittämisestä; ajatuksia itsekuria vaativasta prosessista, johon motivaatio ei kuitenkaan pidemmän päälle riitä; epäilyksiä siitä, osaisinko kuitenkaan oikein. Mutta kaikkea vartenhan on appis!
Otin maanantaina käyttöön Headspace-sovelluksen, jota voi kokeilla ilmaiseksi kymmenen päivää. Kullekin päivälle on kymmenen minuutin tallenne, joka ohjaa meditoimaan tuon kymmenen minuutin ajan.
Ensimmäisinä päivinä on ainakin pysytty ihan mukavuusalueella eli miellyttävä ääni on ohjannut vuoroin keskittymään hengityksiin, vuoroin käymään läpi kehon tuntemukset päästä varpaisiin, vuoroin kuuntelemaan ympäristön ääniä. Olen ihan innoissani! Eihän tämän homman kokeileminen voisi enää olla helpompaa. Maksamalla kuukausimaksun saa käyttöönsä pidempiä meditaatiopätkiä ja erikoistallenteita, joiden tarkoitus on esimerkiksi lisätä luovuutta.