Joogakokeiluja
Yksi (minunkin) uuden vuoden lupauksistani oli liikkua enemmän. Ajattelin onnistua siinä etsimällä innostavia lajeja. Tiesin jo pitäväni joogasta. Lupauksen kunniaksi päätin ostaa kymmenen kerran kortin joogakoululle ja kokeilla mahdollisimman montaa eri joogatyyppiä. Ostin kortin Om Yogaan, koska kävin heidän puistojoogassaan kesällä ja pidin ohjaajista.
Kortti on nyt tyhjä. Pidän edelleen ohjaajista ja joogasta. Taidanpa vielä tietää, minkä tyyppisestä joogasta pidän eniten. Muista tuloksista voin raportoida rauhallisuutta, lihaskestävyyden paranemista sekä jonkinlaista jännittävää venyvyyttä lihasten kiinnityskohdissa. Lisäksi tieteellistä aivolohkoani ei enää ärsytä, kun puhutaan chakroista ja pranasta. Tiedän, että joogalla on todellista fysiologista tehoa ja otan nämä käsitteet mukavina mielikuvina. Liikuntaa aloittavan lähtökynnystä laskee se, että tunnin voi helposti varata etukäteen. Kun on jo varannut, tuntiin suhtautuu kuin sovittuun tapaamiseen. Vaikka peruuttaminen on mahdollista, lähes aina tulee lähdettyä tunnille.
Om Yoga -koulun ainoa miinus on hinta. Kymmenen kerran kortti maksaa 110 euroa työssä käyville ja 90 euroa alennusryhmille. Myös eri pituisia kausikortteja on. Niiden ostaminen kannattaa, jos käy koululla vähintään kaksi kertaa viikossa. Siksi olen ajatellut testata myös Tampereen muuta joogatarjontaa. En tosin tiedä, sopeutuuko Om Yogan kauniiden puitteiden ja haudukejuomatarjoilujen jälkeen mihinkään hikiseen jumppasaliin. Tämä on henkistyneisyyteni taso.