Kahden kasan vaatteita
Innostuin eilen kasaamaan vaatteeni sen mukaan, olenko ostanut ne kaupasta uusina vai olenko saanut tai ostanut ne käytettyinä. Vasemman puoleisessa pinossa on kavereilta saatuja ja kirppiksiltä ostettuja, oikean puoleisessa pinossa on uutena ostettuja.
Henkareilla olevia vaatteita en jaksanut tämän päähän piston takia viikkailla, eikä tässä ole urheiluvaatteita eikä alusvaatteita eikä sukkia eikä asusteita eikä pyykkikorissa lojuvia. Kiva oli silti tarkastella näitä kasoja, koska niistä heijastuu periaatteeni vaaterekkien äärellä. Uutena ostettujen kasassa värit ovat mustaa ja harmaata, mallit ovat moneen yhdistelmään ja moneen vuosilukuun sopivia perusvaatteita. Mitään kasassa olevaa ei ole ostettu vuoden sisällä.
Kavereilta saatujen ja kirpputorilta ostettujen vaatteiden kasa on vähän värikkäämpi ja mallitkin mielikuvituksellisempia. Hienosti tästä tulee esiin myös mieltymykseni kylmiin, sini- ja vihreävivahteisiin väreihin. Tämä kasa muuttuu tuota uusien vaatteiden kasaa tiheämpää tahtia. Saan jotain, annan pois, ostan kirppikseltä muutamalla eurolla, käytän vähän aikaa, myyn parilla.
Jotta en antaisi todellista pidättyväisempää kuvaa itsestäni, on myönnettävä, että muutaman vaatteen olen ostanut vuoden sisällä. Ne eivät vain sattuneet pääsemään kuvaan. Ostin nahkasandaalit, tasaväriset farkut ja alusvaatteita. Ennakolta näyttäisi siltä, että vuodesta 2014 on tulossa kenkävaraston päivitysvuosi.
FAQ:
Onko minulla liikaa aikaa? En usko. Jostain syystä järjesteleminen rentouttaa.
Leveilenkö sillä, että ostan näin vähän vaatteita uutena? Kyllä. Tosin joissain tilanteissa määrä tuntuu liian isolta ja saatan vähän hävetä.