Loma 1, päivä 3
Eilen oli pokeri-ilta. Pokeri on kiehtova peli, koska siinä yhdistyvät tilastotiede, taloustieteellinen päätösteoria ja psykologia. Koska olen näistä aiheista niin innostunut, että tänne blogiinkin usein niistä kirjoittelen, on tietysti ihan selvää, että olen pokerissa huono. Hyvä seura, jännitys ja juoma kompensoivat kirveleviä tappiota.
Yksi pahimpia järjen töyssyjä, joihin pokerissa kompastuu kerta toisensa jälkeen, on uponneiden kustannusten harha. Se tarkoittaa, että panostaa paljon ja sitten huomaa olevansa heikoilla. Menestyksen todennäköisyys on pieni. Luonnollinen reaktio on jatkaa mukana, koska on käyttänyt jo niin paljon. Tämä on virhe – käytetyt panokset ovat käytettyjä panoksia, niitä ei voi peruuttaa. Päätöksessä on keskityttävä vain niihin asioihin, joihin voi vielä vaikuttaa. Näillä onnistumisen mahdollisuuksilla, tällä voiton suuruudella, paljonko on järkevää panostaa nyt, tästä hetkestä eteenpäin? Soveltuu elämään, monilla tavoilla.
Yleistunnelma keskiviikosta: Oli hauskaa. Alan tuntea oloni energiseksi.
Käytetty raha muuhun kuin kotona syötyyn ruokaan: 18,04 euroa (lahja kaverille, pokeri-ilta)