Yhdeksän yhdeksänkymmentä

Toissa päivänä toimittaja kirjoitti Kauppalehdessä siitä, ettei suomalaisten kannata tehdä mitään ilmastonmuutoksen eteen, koska miljardit aasialaiset saastuttavat niin paljon. Hän oli käynyt Intiassa järkyttymässä. Tiedän tunteen. Luulen, että moni on törmännyt tähän lohduttomuuden tunteeseen matkustaessaan tai ainakin kuullut tämän kokemuksen jonkun muun suusta.

Tunne väistyi, kun tajusin ihmetellä, miksi ajattelen tätä valtion tai kansakunnan näkökulmasta. En voi kovin suurella painoarvolla vaikuttaa Suomen asioihin. Minun pitäisi ajatella tätä yhden ihmisen näkökulmasta. Sinun, minun, delhiläisen riksakuskin. Meistä kukin on vain yksi ihminen, ja voi tavallisesti tehdä vain omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Jos en olisi suomalainen, vaan vaikka tavallinen kiinalainen tai jenkki, olisin silti vain yksi kiinalainen tai yksi jenkki. Minulla olisi silti vain yhden ihmisen kokoinen vaikutus. Kansallisuudellani ja asuinpaikallani ei ole väliä.

Tai no, ainakaan sillä ei ole väliä siihen suuntaan, jota ensin ajattelisi, koska "yhden ihmisen kokoinen vaikutus" ei ole samanlainen joka puolella. Oikeastaan tavallisena suomalaisena minulla on todennäköisesti harvinaisen paljon vaikutus- ja valintamahdollisuuksia, kiitos elintason, demokratian ja yhteiskunnan perusrakenteiden. Enemmän kuin sillä slummissa elävällä intialaisella, joka yrittää päättää polttaako löytämänsä roskan vai jäätyykö.

Jos sitten sattuukin sellaiseen asemaan maailmassa, että voi vaikuttaa 5 miljoonan ihmisen päästöihin, no, se on hyvin harvinaislaatuinen tilaisuus.

Tässä Kauppalehden toimittajan jakamassa ajattelutavassa on vielä se taustaoletus, että ilmastoteot ajavat ihmisen tai yhteiskunnan jotenkin huonoon asemaan. Epäilen, ettei se ole totta, kirjoittelen siitä joskus toiste.