Muovinkierrätyslaitoksella opittua

Käyntini Riihimäellä Fortumin omistamassa "kiertotalouskylässä" oli tällaiselle roskaharrastelijalle vaikuttava kokemus. Okei, edellinen lause on vähän surullinen, mutta totta. Kirjoitin aiemmin jätteenpolttolaitoksesta. Alunperin lähdin reissuun nähdäkseni, mihin muovinkeräysastiani sisältö päätyy ja mitä sille tehdään. Jos kaipaat tukea muovin lajitteluun, vilkaisepa tämä kirjoitukseni aiheesta.

Tänne se siis päätyy, muovinkeräysastiani sisältö. Niinkuin myös kaikkien muiden muovinkierrättäjien muovit: tämä jalostamo on ainoa laatuaan Suomessa. Kotitalouksien keräysmuovien lisäksi sinne tulee myös muovijätettä teollisuudesta. Sopuisassa sekamelskassa saapuvat erilaiset muovilaadut erotellaan ensin toisistaan skannaamalla ne laaserilla. Tiedon mukaan robotti lajittelee ne eri paikkoihin. Siksi on tärkeää, ettei muoveja ole pakattu sisäkkäin, ellei olla varmoja, että ne ovat samaa laatua.

Eri muovilaadut pilkotaan pieniksi palasiksi, joka saattaa muistuttaa konfettisilppua (muovipussit) tai muutaman nyppylän pikkuleegoja (paksummat muovit). Sitten ne sulatetaan, viedään eräänlaisen spagettikoneen läpi ja pilkotaan hieman jo jäähtyneinä siivuiksi, jotka ovat kuin lääketabletteja. Ne ovat aika hauskan tuntuisia ja -näköisiä palleroita. Oikeastaan ihan liian söpöjä.

Tällaiset paikat herättävät ristiriitaisia tunteita. Onhan ihan mahtavaa, että muovia voi kierrättää. Silti toivoisi, ettei sitä muovia olisi alunperinkään ollut. On myöskin helppo langeta ajattelemaan, että kaikki uusiomuovi vähentäisi neitseellisen muovin tarvetta (muovia joka tehdään alusta asti öljystä ynnä muusta). Käytännössähän se voi ihan hyvin syrjäyttää muita materiaaleja tai pakkaamattomuutta, jos se on halpaa.

Käynnistä oli yllättävää helpotusta arkeen! Opin nimittäin, ettei minun tarvitse jynssätä muovejani putipuhtaiksi. Ruuan jämien puhdistaminen kevyesti riittää. Se on tärkeää siksi, ettei säilytyspaikkoihin kerry rottia, homeita ynnä muuta mukavaa. Liasta ei kuitenkaan ole mitään haittaa jatkokäyttöä ajatellen.

Kuvassa Fortumin rekka muovijalostamon alueella. Myös Fortum herättää ristiriitasia tunteita, sillä toimintaa on niin monenlaista, aurinkopaneelipanostuksista suuriin fossiilisia käyttäviin kaukolämpölaitoksiin, ja hiljattain Fortum on myös yrittänyt ostaa kivihiili- ja kaasujätin Keski-Euroopasta. Ihan vain pari hassua piirrettä mainitakseni.