Näin korjaat farkut (ja miksikäs et muutakin)

Käytän paljon pillifarkkuja, ja jokainen tiukkoja housuja käyttävä tietää, että niihin kuluu aivan liian pian reiät haaroihin. Olin jo luovuttanut niiden korjailun kanssa, koska jos reiän kuroo tavallisesti reunoiltaan umpeen, uusi repeää parin käytön jälkeen viereen. Sitten blogini kommentteihin ilmestyi aivan loistava ohje! Lämmin kiitos nimimerkille Tuike, joka muutit käsitykseni farkkujen korjauksesta 21.5.2016.

Aluksi korjaus tuntui projektilta, mutta muutamien farkkujen kokemuksella surautin eilen yhdet farkut vaivattomasti kuntoon vartissa. Näin se tapahtuu:

  1. Leikkaa liimakankaasta* pala, joka menee kaikilta reunoilta pari senttiä reiän yli.
  2. Silitä kangas kiinni farkkuihin, reikäkohdan päälle. Kankaassa on liimaa vain toisella puolella, joten tunnustele: tahmeampi puoli tulee farkkuja vasten ja puhtaalta puuvillalta tuntuvan puolen päältä silitetään.
  3. Asettele kohta ompelukoneen jalan alle, farkkujen paraatipuoli ylöspäin. Laske neula puolisen senttiä ylä-vasemmalle tai -oikealle reiän nurkasta.
  4. Ompele edestakaisin reiän päältä siten, että siirrät kangasta vain vähän oikealle joka suunnanvaihdolla. Voit hyvin tehdä ensin vähän harvempaa ja palata sitten takaisin vasemmalta oikealle, ja taas oikealta vasemmalle jos näyttää edelleen hataralta.
  5. Jatka kunnes reikä on tiiviisti piilossa ja ompeluksesi on niin pitkä ja leveä, että se menee ainakin puoli senttiä reiän yli ehjälle kankaalle.
  6. Irroita ja päättele.

farkut-menossa-korjaukseen
Kuva on edelliskerralta, silloin korjattavana oli kahdet housut.

farkkujen-paikkaus-puolivalmiina
Puoliksi tehty. Kuten näkyy, se ei ole kovin tarkkaa, jos et ole kovin tarkka.

ise-korjatut-farkut
Valmis! Huomaa, että olen väriasetuksilla oikein yrittänyt saada paikkauksen erottumaan selvästi.

Vielä huomaamattomamman paikasta saisi, kun ompelisi farkkujen loimen suuntaisesti. Ensi kerralla sitten.

*Liimakankaassa on toisella puolella lämmöstä aktivoituvaa liimaa. Sitä saat halvalla kangaskaupasta. Aina parempi, jos kangas on farkkujesi väriä, mutta lopputuloksessa se vaikuttaa vain siihen, miltä housusi näyttävät nurjalta puoleltaan. Kankaan ei välttämättä tarvitsisi olla liimautuva, vaan tavallisen ohuen jämäkankaanpalan voisi kiinnittää nuppineuloilla kunnostettavaan vaatteeseen ompelun ajaksi. Farkkujen haarus on kuitenkin niin epäsäännöllisen muotoinen paikka ommella, että liimakangas helpottaa epävarman ompelijan työtä kummasti.