Nyt peilejä tarjolla HYVIN rajoitettu erä

Tänään minun piti kirjoittaa ihan muusta, mutta päätinkin esitellä Itsenäisyydenkadulla olevan Pelastusarmeijan kirpputorin. Syynä mielen muutokseen on yläkuvassa näkyvä kaunokainen. (En tarkoita peilistä näkyvää brunettea, joka on malli.) Tämä söpösti kulahtanut peili ei lähtenyt mukaani, vaan odottaa edelleen kotiaan. En malttanut olla vinkkaamatta siitä teille.

Tällä kirpputorilla on niin huonekaluja, astioita, vaatteita kuin kirjojakin. Valikoimassa on myös yllättäen kertakäyttöisiä juttuja, niin kuin onnittelukortteja ja lahjapapereita. Kaikelle on oma siisti paikkansa, joten on helppo käydä katsastamassa vain jokin tietty asia. Poikkean usein alakertaan tsekkaamaan nopeasti pelkät huonekalut.

20140423_170937.jpg

Oikeastaan suurin osa vaatteista on kuraa, mutta ne on niin siististi esillä ja hyvin lajiteltu, että se ei haittaa. Vähäiset helmet pomppaavat silmille kyllä!

On kivaa kun henkilökunta somistaa liikettä ja panee tuotteita esille myös sesongin mukaan. Nyt pääteemana oli vappu. Samassa sesonkinurkassa oli silti tyrkyllä muutakin, esimerkiksi kirja kasveilla sisustamisesta. Sovituskopin hyvistä peileistä lähetän lämpimiä ajatuksia tilan suunnittelijalle.

Tämän Pelastusarmeijan kirpputorin osoite on Itsenäisyydenkatu 25–27, Tampere

20140423_170220.jpg

20140423_165606.jpg