Onneksi se on sentään englanniksi ja aika pitkä
Tiedättekö sen tunteen, kun jollain on päällä juuri se asukokonaisuus, jonka on itse muodostanut kuvitelmissaan ja se näyttää juuri niin hyvältä kuin ajattelikin? Tai kun joku on leikannut ja värjännyt tukkansa täsmälleen niin kuin on itse haaveillut tekevänsä, mutta ei ole vielä saanut aikaiseksi tai raaskinut? Olo tuntuu riemukkaalta, koska TIESI että se näyttäisi hyvältä ja hei, joku ajattelee ihan samalla tavalla. Samaan aikaan se ärsyttää tavattomasti. Tekisi mieli ripustaa kyltti ja hakea kovaääninen kuuluttaakseen kaikille, että "siis MÄKI oon aatellu just tota!" Sisimmässään on vähän surullinenkin, koska syystä tai toisesta ei ole elänyt niin kuin haluaisi elää.
Vähän samalta tuntui, kun luin The Guardianista George Monbiotin artikkelin materialismista. Tyyppi kirjoittaa yhteen artikkeliin suunnilleen kaiken, mitä olen itse ajatellut kirjoittaa seuraavan vuoden aikana, ja hän tekee sen paremmin ja rohkeammin. Mitäpä tässä siis muuta tekemään, kuin kirjoittamaan materialistinen johdanto materialismikriittiseen artikkeliin, panna linkkiä kehiin ja liittää joku kiva kuva.
