Paluu koneen äärelle
Täällä ollaan taas! Pidin suunnittelemattoman neljän kuukauden "kesätauon", kuten bloggareiden Näin saat lukijoita -ohjekirjassa kehotetaan. On ollut inspiraatio kateissa. Läpi vuosien blogini löyhät teemat ovat olleet yksinkertainen elämä ja luonto. Viime vuosina olen ollut innostunut zero wasteista tai nollahukasta, ja valtaosa teksteistäni on kertonut siitä. Alkuinnostus on kuitenkin laantunut, mikä ei tarkoita että kulkisin ympäriinsä ostelemassa muovipakkauksia, mutta zero waste ei enää ole uutta ja inspiroivaa.
Ehkä kaikki alkoi siitä, kun vihdoin loppuvuodesta viime vuonna aloin oikeasti käyttää Instaa, ja löysin sitä kautta ison joukon suomalaisia zero weistaajia, joista osalla oli myös laadukas blogi. Sen sijaan, että olisin ollut valtavan innostunut ajatuksen leviämisestä ja mahdollisuudestani kuulua yhteisöön, vertailu alkoi kalvaa minua. Henkisen kasvun paikka. Mietin myös varmaan ihan aiheellisesti, että onko minulla mitään uutta annettavaa tähän. Ja sitten oli tietysti muu elämä, joka vei mukanaan sen verran, että harvoin ajattelin sen syvemmin asiaa. Ehkä myös välttelin asian ajattelemista.
Muutama juttu alkoi vaivata myös zero wastessa. Zero wastella on yksinkertaistava puolensa, jolla on oma viehätyksensä: jos tulkitsee sen suppeasti ensisijaisesti pakkausjätteeksi, se helpottaa arjen päätöksentekoa valtavasti. Ostanko munakoisoni pakkaamattoman, luomuna vai kotimaisena? Minkä näistä kaikista ihanista ekohoitoaineista hankin pitämään huolta kutreistani? Päätösväsymys on ihan oikea juttu. Nyt olen kuitenkin taas astunut harmaalle alueelle ja alkanut kuunnella herkemmällä korvalla niitä sisäisiä säröääniä, jotka kyselevät sellaisia asioita kuin paljonko muovikääreen pitää vähentää ruokahävikkiä, jotta se kannattaa. Ja samaan aikaan mietin, että tämä kaikki on tällaista kuluttajanäpertelyä. Kerran esimerkiksi jäin kotiin tekemään taikinajuurta sen sijaan että olisin mennyt itselleni tärkeään poliittiseen tapahtumaan. Ei mitään järkeä.
Myös zero waste -ajattelun kaupallistuminen alkoi vaivata. Jos et ole kovin syvällä skenessä, saatat kysyä, miten zero wasten voi kaupallistaa. No, näköjään helposti. Täyttää vain internetin kuvilla ja videoilla aina vain houkuttelevammista metallisista ja puisista kestoasioista ja aina on joku uusi "must have zero waste essential". Ja toki, näistä moni hepottaa valtavasti kertakäyttöisten tai kierrätyskelvottomien tuotteiden välttelyä, ja toki, on hyvä ettei tästä kaikesta välity haiseva ja nuhjuinen kuva, mutta kysymys onkin siitä, mihin asia painottuu. Ehkä zero waste on vain tämän hetken uutuusväri keittiö- ja sisustustuotteissa.
Nyt olen täällä taas, blogini äärellä. Kuinka kauan? Mistä kirjoitan? En ole vielä ihan varma. Teemat yksinkertainen elämä ja luonto varmasti jatkuvat. Enkä ole hylännyt jätteen vähentämistäkään, mutta ehkä se sulahtaa samalla lailla huomaamattomasti osaksi blogiani kuten arkeanikin.