Pieniä tapoja: oma käsipyyhe
Julkisissa tiloissa, opiskelupaikoilla ja työpaikoilla joutuu usein pyyhkimän kätensä kertakäyttöiseen paperiin, joka siihen päälle viskataan sekajätteeseen. Toiseksi suosituin vaihtoehto ovat puhaltimet, joista en niistäkään juuri välitä. Mielipiteen syyt saattavat vaihdella metelistä ja kuivaustehosta bakteereihin, mutta pitääkö niistä kukaan?
Kahdella erittäin simppelillä teolla olen käytännössä päässyt eroon näiden käytöstä. Ensimmäinen, helpompi ja vaikuttavampi, oli käsipyyhkeen vieminen työpaikalle. Siellä on naisten vessassa jopa koukku, jossa se saa rauhassa ilmavasti oleilla. Kun ensin sai ohjelmoitua itsensä kääntymään käsien pesun jälkeen vasemmalle eikä oikealle, niin mikään jätettä vähentävä tapa ei ole toistaiseksi ollut yhtä automaattinen. Entä jos muutkin käyttävät käsipyyhettäni? Mahtavaa.
Toinen tapa on sitten niitä julkisia tiloja varten: pidän taskussani tai laukussani pientä kangasliinaa, eli siis kankaista lautasliinaa tai nenäliinaa. Tähän säästän värikkäimmät versioni, jottei niissä olisi räkärättifiilistä. Kun tiedän käyttäneeni liinaa, laitan sen kotona pyykkikoriin tai kuivumaan ja otan uuden tilalle. Japanissa tämä osataan: julkisissa vessoissa ei käytännössä koskaan ole käsien pyyhkimiseen tarjolla mitään. Sen sijaan jokaisella tuntuu olevan kaunis nenäliina mukanaan. Se ansaitsee paraatipaikan avaimien, lompakon ja kännykän rinnalta. Kun sitten aloin pitää kangasliinaa mukanani, sille löytyi yhtäkkiä vaikka mitä muutakin käyttöä! Oikeastaan se ansaitsee oman tekstinsä.
Näistä käsienpyyhkimisjipoista on muodostunut jo niin pinttyneitä tapoja, että jos kankaista nenäliinaa ei ole mukana, niin käyn päässäni läpi kaikenlaisia muita vaihtoehtoja, esim. paidan helmaan pyyhkimistä, ennen kuin tartun kertakäyttöpyyhkeisiin tai virittelen käsiäni kuivaimen alle.
Ainoa ongelmani on, että vieläkin vähän häpeilen käyttää omaa nenäliinaa tai näitä paidanhelmaniksejä, jos paikalla on muita ihmisiä. Mistä saisi lisää rohkeutta?