Pihlajanmarjoja talven varalle
Tässä yksi päivä makoilin pihlajan alla ja rupesin miettimään, miksi pihlajanmarjoja ei juurikaan syödä. Happamiahan ne ovat, mutta niin ovat puolukat ja karpalotkin. Superterveellisiäkin muistelin niiden olevan, kuten puolukat ja karpalotkin.
Päätin siltä makaamalta pistää keräten. Ajattelin ettei siinä mitään häviäkään, ulkona puuhastelu tuntui ihanalta ajatukselta tuona päivänä. Pieni pakastimeni alkaa olla täynnä tälle syksylle ja koska teen aina silloin tällöin itse mysliä, päätin kuivata ne. Muistin miten ala-asteella pujottelimme pihlajanmarjoja kalastajanlankaan neulalla ja opettaja ripusti nauhat luokan seinille. Se oli ekaluokkalaisen mielestä vallan mahtavaa ja kaunista. Talvella marjoilla taidetiin ruokkia lintuja. Olisin voinut käyttää myös äitini kasvikuivuria, mutta ei. Vuosikymmeniä myöhemmin - edelleen kivaa!
Nettiselailu paljasti myöhemmin hyödyllisiä tietoja. Pihljanmarjat sisältävät runsaasti karoteenia ja C-vitamiinia. Yritin tutkia, mitä kuivaaminen tekee marjojen vitamiinipitoisuuksille, mutta en löytänyt selkeitä vastauksia. Finelin elintarvikehausta löytyy pihlajanmarja, muttei kuivattua pihlajanmarjaa. Muita marjoja tutkimalla päädyin siihen tulokseen, että kuivaaminen voi vaikuttaa eri vitamiineihin eri tavalla. Siksi siitä ei ehkä löydykään mitään yksinkertaista vastausta netin perukoilta. Löysin myös muutaman vinkin käsittelyyn. Marjojen happamuus hälvenee hieman, jos niitä pakastaa hetken ennen kuivaamista. En tiedä, tekeekö se sitten jotain ravintoarvoille. Opin myös, että ilman kuivuria kuivaaminen on nopeinta tehdä niin, että marjat survoo ensin. Lopputuloksena on siis pihlajanmarjarouhetta. Mutta kokonaiset marjat kuivuvat myös, eikä niitä tarvitsisi ripustella mihinkään (ellei ole sisäistä paloa siihen), kunhan ovat laakeassa astiassa, esimerkiksi tarjottimella.
