Pullonpalautus on suomalaisten kansallislaji
Tunne on tuttu useimmille suomalaisille, jotka ovat matkustaneet kotimaisen pullonkeräysjärjestelmän ulottomattomiin. Kuinka typerältä tuntuukaan heittää pullo roskikseen! Jäytävä tunne iskee joka kerta, kun pullo tai tölkki on heitettävä pois. Se vaihtuu pian turhautumiseksi vierailumaata kohtaan. Mutta pitäisikö sen sittenkin vaihtua itsetutkiskeluksi?
Pullojen ja tölkkien keräys on niin selkärangassa (onneksi), että meni vuosia ilman että tulin ajatelleeksi, miksi muovipullon roskiin heittäminen tuntuu niin pahalta, mutta muiden muovien kierrättämättä jättäminen ei. Monien kohdalla saman voi laajentaa kierrätykseen ylipäätänsä. Miksi pullon heittäminen roskiin tuntuu ulkomailla väärältä, mutta tuota tunnetta ei tule kun Suomessa sekajätteeseen vilahtaa maitotölkki/hillopurkki/muropakkaus?
Aivojen on helppo urautua. Tämän älynväläys iski kerran jossakin päin manner-Eurooppaa, ja olin siihen vuosia kovin tyytyväinen. Sen jälkeen vei taas vuosia ennen kuin tajusin "kyseenalaistaa" juomapakkausten keräystä Suomessa. Kyseenalaistaa on lainausmerkeissä, koska en suinkaan halua niiden keräyksen loppuvan. Sen sijaan kysymys on: Miksi Suomessa on pantillinen keräys JUURI juomapulloille ja -tölkeille ja VAIN niille? Miten se on ollut olemassa jo vuodesta 1952 lähtien, mutta millään muulla pakkauksilla ei ole sellaista? Miksi ne aikanaan yhdenmukaistettiin siinä määrin, että on jo kauan ollut mahdollista tunnistaa pantilliset pullot ja ottaa ne vastaan?
Tajunnanräjäyttävää.
Meillähän voisi olla pakkausstandardi ja panttijärjestelmä esimerkiksi karkkipusseille. Tai leikkelerasioille. Tai maustepurkeille. Tai mille tahansa.
En tiedä tai löydä internetistä juuri mitään pullonpalautusjärjestelmän historiasta. Voisiko olla niin, että ennen pulloja tuotteet ostettiin kaupasta melkein aina ilman pakkausta tai omaan pakkaukseen. Kun sitten yksittäispakattu virvoitusjuoma tuli markkinoille, sitä pidettiin niin tuhlaavaisen yltiöpäisesti pakattuna, että oli välttämätöntä luoda sille maanlaajuinen ja pantillinen palautusjärjestelmä? Tämä on vain arvailuani, joten jos tiedät asiasta jotakin, otahan yhteyttä!