Resepti: Marokkolainen keitto

Kirjoitan taas ruuasta.

Mutta hyvästä syystä. Epäilen, että sen kanssa ihmiset taistelevat eniten yrittäessään vähentää jätettä. Ainakin minä olen taistellut. Sitä tarvitsee joka päivä, eikä sen ostamista voi vain jättää välistä tai lykätä, toisin kuin kauneudenhoitotuotteiden, vaatteiden yms. Ja mitä on muutama muovinen shampoopullo vuodessa verrattuna siihen, mitä ruokakaupasta raahataan joka viikko?

Lupasin itselleni, että käyttäisin jatkossa enemmän perunaa. Sen hiilijalanjälki on minimaalinen verrattuna esimerkiksi pastaan ja riisin. Se on kotimaista ja saatavilla ilman pakkauksia ympäri vuoden. Miksiköhän kotimaista pastaa ei muuten juuri näe vaikka vehnä on yleinen vilja täällä?

Perunan käyttö ruuassa on jäänyt minulla vähälle, niinkuin epäilen käyneen monille muillekin ikäisilleni ja nuoremmille. (En aloita tässä kohtaa perunalastuista ja ranskalaisista, vaikka kodissani voisi olla tilaa ympäristösyistä ostetulle rasvakeittimelle.) Peruna on varmaan jäänyt itselläni pois ruokapöydästä ihan vain siksi, ettei oikein ole etsimättä tullut vastaan mitään mahtavia perunareseptejä. Tiedän, ettei tästäkään perunayrityksestä tule mitään, ellen kaiva sellaisia jostakin esiin. Perunaa keittäessä tulee muuten usein se tunne, että miten tässä voi kestää näin kauan. Jopa huvittavaa kärsimättömyyttä, mutten mahda itselleni mitään.

Marokkolainen keitto (6 annosta)

1,5 dl kuivattuja kikherneitä
1 iso sipuli
6 valkosipulin kynttä
4 porkkanaa
4 perunaa
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2 kuivattua chiliä tai 1 tl chilihiutaleita
2 tl juustokuminaa
2 tl kurkumaa
1 tl mustapippuria
suolaa
1,8 l puhdasta vettä ja/tai kikherneiden keitinvettä
1 prk tai 0,5 dl tomaattipyreetä tai 2 tuoretta tomaattia
1 rkl limemehua

Laita kikherneet likoamaan edellisenä päivänä. Keitä niitä noin 20 minuuttia ja kaada vesi eri astiaan. Tätä käytetään keiton pohjana, vaikka pelkkä puhdaskin vesi toimii.

Silppua sipuli, viipaloi valkosipuli ja porkkana, kuutioi peruna nopan kokoisiksi paloiksi. Jos käytät tuoretta tomaattia, pilko se pieniksi kuutioiksi.

Lämmitä öljyä kattilan pohjalla ja lisää sipulisilppu. Kuullota sitä hetki. Lisää sitten valkosipuli, porkkanat, perunat sekä kaikki mausteet (ei limemehua). Paistele niitä 5 minuuttia. Lisää sitten (keitin)vesi, keitetyt kikherneet ja tomaattipyree tai tomaatit. Kiehauta ja keittele sitten matalammalla lämmöllä noin 30 minuttia, tai kunnes juurekset tuntuvat kypsiltä. Lisää limemehu keittoon. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Mitä pitää huomioida hankkiessa

  • Yritä parhaasi mukaan löytää öljy metallikorkillisessa lasipullossa, mahdollisimman isossa sellaisessa. Myös limemehua on saatavilla metallikorkillisessa lasipullossa, arvatkaa mistä, no Punnitse ja säästästä. Olen aina vähän epävarma, pitäisikö käyttää limeä tai sitruunaa tuoreena ja hyödyntää myös kuori, mutta olen säilyvyyden takia tällä erää päätynyt pulloon.

  • Osta sipuli, valkosipuli, porkkana ja peruna omaan kestopussiin tai käytä ainakin monta kertaa samaa muovipussia. Lisää aiheesta tässä.

  • Kikherneitä ja suolaa saa ostettua Punnitse ja säästästä. Niitä myydään myös ihan tavallisissa ruokakaupoissa kartonkipakkauksessa, josta tulee aika vähän jätettä.

  • Tomaattipyreen voi tehdä myös itse.

  • Mausteiden hankkiminen ilman jätteitä on hankalaa, ehkä mahdotonta. Chilejä voisi mahdollisesti kuivata itse.