Resepti: Tomaattipyree
Sadonkorjuun hengessä ajattelin julkaista nyt muutaman ruokapostauksen. Ensimmäinen niistä tässä: TOMAATIT.
Nyt on todellakin paras aikaa tehdä tomaattiruokia. Jos koko konsepti kuulostaa tylsältä ja mauttomalta, olet ehkä elänyt elämäsi talvella kasvihuoneessa kasvaneiden ja kaukaa tulleiden tomaattien maailmassa. Taidamme olla jopa niin tottuneita niihin, että useat käyttävät tomaattinsa ihan liian raakana.
Olen löytänyt yhden loistavan ruokareseptin, johon tulee tomaattipyreetä (tunnetaan myös nimellä tomaattisose). Olen pari kertaa tehnyt pyreetä itse välttääkseni pakattua ruokaa, koska voin. Nyt aion vääntää sitä enemmän kerralla ja säilöä sen puhtaisiin lasipurkkeihin. Alla kerron, miten tomaattipyree valmistuu. Jos et käytä pyreetä, niin mitä jos säilöisit itse tehtyä ketsuppia tai pastakastiketta? Entä sitten "aurinkokuivatut" tomaatit? Koska itse tehty ketsuppi on mahtavaa ja ketsuppia myydään yleensä muovipullossa, annan oman vahvan suositukseni sille. Ainoa vika itse tehdyssä ketsupissa on se, että kun sitä on käyttänyt, tavallinen ketsuppi ei enää kelpaa.
Tomaattipyree (4 dl eli noin 8 kaupan tölkin edestä)
1 kg tomaatteja
0,5 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
pieniä lasipurkkeja
Pilko tomaatit ronskeiksi paloiksi. Paista tomaatteja öljyssä ison kattilan pohjalla kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja kuori alkaa irrota. Soseuta tomaattiseos sileäksi tahnaksi. Tämän jälkeen jotkut siivilöivät pyreen. Itse en ole vaivautunut. Keittele pyreetä hiljaisella lämmöllä ilman kantta välillä sekoittaen noin 4 tuntia tai kunnes koostumus on sopivan tahnamainen. Tarkka aika ja myös jäljelle jäävä määrä riippuu siitä, kuinka paljon nestettä tomaateissa on ollut. Lisää suola.
Purkittaminen
Käytän pienehköjä lasipurkkeja, koska tahnaa kuluu niin vähän kerralla ja säilyvyyden takia on hyvä saada avattu purkki tyhjäksi muutaman kuukauden sisällä. Lasipurkkien ja niiden kansien on oltava puhtaita. Pese ne ensin hyvin. Pane purkit ja niiden kannet tyhjään kattilaan, kaada vettä päälle ja kiehauta vesi. Riittää, että purkit ja niiden kannet ovat kiehuvassa vedessä muutamia minuutteja. Nostele varovasti pois puhtaan keittiöpyyhkeen päälle.
Jaa tahna purkkeihin. Täytä piripintaan, jotta purkissa olisi mahdollisimman vähän ilmaa. Reunoille jää herkästi ilmataskuja. Yritä päästä niistä eroon kiehautetun lusikan avulla. Kierrä kannet kiinni keittiöliinan avulla ja jäähdytä. Säilyvyyden pitäisi olla aika hyvää huoneenlämmössäkin, mutta en täysin luota siihen, joten nämä menevät jääkaappiin. Vai miten olisi minunkin asuntooni kuuluva kellarikomero?
Kun käytät tahnaa, ota sitä aina puhtaalla lusikalla.
Mitä pitää huomioida hankkiessa
-
Osta tomaatit omaan kestopussiin tai käytä ainakin monta kertaa samaa muovipussia. Lisää aiheesta tässä.
-
Yritä parhaasi mukaan löytää öljy metallikorkillisessa lasipullossa, mahdollisimman isossa sellaisessa.
-
Suolaa on helppo löytää isossa kartonkipakkauksessa. Punnitse ja säästä myy himalajan ruususuolaa kilotavarana. Jos haluat ostaa kassin sijaan lasipurkkiin, tölkkiin tms. voit punnituttaa sen kassalla ennen täyttöä.