Yhdeksän yhdeksänkymmentä

Minimalismihaasteen viidentenä päivänä haastoin itseni olemaan lukematta sähköposteja tai olemaan käyttämättä mitään sosiaalista mediaa ennen lounasta.

Ensin vähän taustatietoja. Some ei ole tässä ongelma, voisin helposti olla viikkoja ilman, jos vain kirjoittaisin asiaankuuluvat statuspäivitykset ynnä muut, jotta kaverit tietäisivät ottaa muulla tavalla yhteyttä. Mutta olen työpaikassa, jossa sähköposti on tärkeä viestintäväline, ja liian usein oletusarvo on, että meilit luetaan heti kun ne saapuvat.

Kun olin työpaikassani uusi ja halusin tehdä hyvän ensivaikutelman, tuntui aina todella epäpätevältä, kun joku tuli kasvokkain juttelemaan viestistä, jota en ollut vielä lukenut. Tai oikeammin: tuli juttelemaan aiheesta, josta en tiennyt mitään, ja sitten vain arvailin että onkohan tästä tullut juuri viestiä vai onko henkilö vain muuten sitä mieltä, että minun pitäisi jo olla tästä perillä. Vaikka nykyään olen rohkeasti se, joka lukee uudet meilit vain parin tunnin välein, on silti yhteisöä järkyttävää toisinajattelua olla lukematta niitä aamulla töihin tullessa.

Tämän haasteen koittaminen mahdollisimman pian kuitenkin viehätti, sillä olen seurannut asiaan liittyvää tutkimusta. Aamulla (ellei ole ihan iltaihminen) on tavallista paremmat mahdollisuudet keskittyä, jos ei ole vielä ahtanut aivojaan täyteen muita virikkeitä (niistä meileistä). Sähköpostien ja ilmoitusten lukeminen aiheuttaa kyvyttömyyttä keskittyä, sillä lukukerrat tavallisesti keskeyttävät meneillään olleen tehtävän. Vaikka lukemisen jälkeen päättäisikin vastata viestiin tai ryhtyä sen vaatimiin hommiin myöhemmin, alkaa mieli kuitenkin askarrella viesteissä käsiteltyjen asioiden ympärillä. Vie noin 25 minuuttia päästä keskeytystä edeltäneeseen keskittyneisyyden tilaan. Eräässä tutkimuksessa jatkuvasti sähköpostejaan lukevien työntekijöiden älykkyysosamäärä laski keskimäärin kymmenen prosenttia.

Kaikille keskeytyksille ei voi mitään, mutta se, koska luetaan uudet sähköpostit, on yleensä oma päätös. Työntekijät keskeyttävät itse itsensä aivan yhtä usein kuin joutuvat muiden keskeyttämiksi. Yhtäjaksoisesti työntekijät malttavat tehdä samaa tehtävää keskimäärin vain alle 15 minuuttia, vaikka kukaan ei keskeyttäisi heitä, koska he keskeyttävät itse itsensä.*

Ja mikä minulle on oikeastaan vielä tärkeämpää kuin yllä olevat, keskeytykset tarkoittavat, että vaihdamme jatkuvasti työtehtävää. Tämä asiasta toiseen poukkoileminen johtaa kiireen tunteeseen ja vähentää fiilistä siitä, että olemme saaneet jotain aikaan. Teemme vähän kaikkea, mutta emme saa mitää valmiiksi.

Valitsin sopivalta tuntuvan päivän, en kertonut kenellekään ja vastustin refleksiä klikata meilikuvaketta ensimmäisenä asiana aamulla. Sitten aloitin sen keskittymistä vaativan homman, jota olin tähän kohtaan suunnitellut. Ja jumalauta että keskityinkin. En nyt ihan lounaaseen mennessä saanut sitä valmiiksi, mutta asia oli jo niin hyvässä vauhdissa, että sormet syyhysivät jatkamaan ja ennen kuin huomasin, oli tämä suurena projektina pitämäni asia kunnossa. VALMIS.

Otan ehdottomasti uusiksi tämän, jonakin yhtä sopivalta tuntuvana päivänä. Tähän valtavaan kansalaistottelemattomuuteen ryhdyn edelleen salaa, mutta jos tulokset ovat tällaisia, uskallan pian paljastaa töissäkin miten niitä saadaan aikaan.

Alla vielä ensi viikoksi valitsemani haasteet.

*) Tekstin tiedot ovat kirjasta Työkirja, työelämän vallankumouksen perusteet, jossa kirjoittajat Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio tukeutuvat suureen kasaan tieteellisiä artikkeleita.