Sitten kun..., niin voin rentoutua
Syynä viime aikojen hiljaiseloon blogin puolella on ihan yksinkertaisesti se, että on ollut paljon muuta tekemistä (yritän olla käyttämättä sanaa kiire). Ne ovat vieneet vuoroin ajan, vuoroin inspiraation.
Tämä on onneksi VÄLIAIKAISTA, SITTEN KUN olen tehnyt vielä muutaman homman, elämäni asettuu rauhallisempaan päivärytmiin. Epäilen, että äskeinen lause on nyt ihan oikeasti totta, ja kyseiset hommat on tehty ensi viikon alkupuolella. Pieni varoitusääni kilkuttelee kuitenkin takaraivoni perukoilla. Olen joskus viettänyt kuukausia (vuosia?) ajatellen, että kunhan tämä on ohi ja tuo on tehty, niin voin relata. Ihmeen kauan jaksoin uskoa omaa itsepetostani. Oppimiseen ei riittänyt viisi eikä kuusi sellaista kertaa, joina tämän ja tuon tehtyäni en voinutkaan levätä, vaan tuli uusia kiireisiä ja energiaa imeviä töitä.
Kuulostaako tutulta? Seuraava ajatus on ihan maalaisjärkeä, mutta haluan muistuttaa siitä ainakin itseäni: Jos se rennompi aika koko ajan siirtyy kauemmas ja kauemmas, on selvää, ettei sitä voi saavuttaa vain hoitamalla hommia pois. On muutettava jotain, ettei uusia hommia ilmestyisi niin paljon lisää. Mitä "jotain", se riippuu tilanteesta. Joskus riittää, että lieventää omia päänsisäisiä vaatimuksiaan, joskus pitää neuvotella muiden kanssa tiukasti.
Näin lupaan ja vannon itse tekeväni, jos ensi viikolla yhtäkkiä onkin taas paljon hommaa.
Tältä näyttävät krokukset, kun niiden ohi kävelee niin lujaa, ettei kerkeä kohdistamaan katsettaan.