Ei kiitos, en jaksa hankkiutua siitä eroon

Kuinkakohan usein vannoutuneet minimalistit retkahtavat täyttämään elämänsä sekalaisella tilpehöörällä? Tämän minimalistin matalassa majassa ei olla lipsahdettu (merkittävimmät tavarankarsintabuumni olivat vuosina 2013 ja 2016). Yksi tärkeä tekijä on ollut se, että vähentäminen on aina niin raskasta. Olen sillä tavalla vinksahtanut, että nautin tavaroiden karsimisesta ja järjestelystä. Sen sijaan olen aina väsynyt

Istutukset kookoksessa

Olen ostanut yrttikasvatuksiini testattavaksi kookoskuidusta ja kookospähkinän kuoresta tehtyä "multaa" eli massaa johon voi istuttaa kasveja. Sitä myydään pieninä kevyinä tiilinä, joihin lisätään itse vettä. Pidin ajatuksesta, että minulla on tässä pienessä paketissa 10 litraa multaa. Te jotka olette rahanneet 30 kilon multasäkkiä kotiinne ilman autoa, tiedätte mistä

Miten nopeaa onkaan vaihtaa tuulisähköön

On monia keinoja vaikuttaa siihen, että uusiutuvaa energiaa tuotettaisiin enemmän. On vaikuttaminen oman kunnan energialaitokseen, jos sellainen on (kirjoitin vuosi sitten Tampereen Energiasta). On vaikuttaminen poliitikkoihin Suomen tasolla, jotta uusituvia energiamuotoja suosittaisiin (tai fossiilisten suosiminen lopetettaisiin ja puuhun suhtauduttaisiin kohtuullisemmin). On vastuullinen sijoittaminen, tuulivoimalla pantu olut, omakotitalon maalämpö ja aurinkokennot.

Tee se itse -epäonnistumiset II

Epäonnistumistilitykset jatkuvat. Lisäisinkö tunnisteen "anti-inspiraatio"? Jos (sosiaalisesta) mediasta saa sen kuvan, että kaikilla muilla onnistuu aina kaikki, niin täydennän tässä siihen kuvaan muutaman huonosti sekoitetun värin. Palasaippuasta nestesaippuaksi Palasaippuoilla on paljon etuja, mutta joissakin tilanteissa nestesaippua on kätevää. Vieraatkin tuntuvat tykkäävän nestemäisestä käsisaippuasta enemmän, tai ainakin olevan tottuneempia