Askelia kohti yksinkertaista elämää monimutkaisessa maailmassa
Kun ilmat lämpenevät, jopa sisällä on kivempaa. Ikkunaa voi pitää auki! Ihanaa on, kun työaamuna aamupalapöydässä voi kuunnella tuulen suhinaa puissa. (En ole vielä saanut itseäni aidosti ihastelemaan lokkien yöllistä rääkynää.) Kun jättää ikkunan auki ensimmäistä kertaa loppukeväästä, sitä vasta tajuaa, minkälaisessa suljetussa kuutiossa suurin osa vuodesta kuluu. Ihan kuin
Jos pidät luontokuvia tylsinä, pelastaudu nyt. Alan valmistautua töihin. Pakko myöntää, että viikko meni turhan nopeasti. Oli ihana lähinnä olla vain, vähän kävellä ympäriinsä silloin, kun siltä tuntui. Kun tiesi, ettei ole varaa paljon tehdä mitään, ei ollut sellaista painettakaan hyödyntää luppoaikaansa kaikissa mahdollisissa paikoissa käymiseen. Silti hetkittäin ahdisti, kun
Maanantaina työt tehtyäni poikkesin kotimatkalla hetken mielijohteesta kirjastoon. Näin olen jo ylittänyt itseni tällä lomalla. Olen monia asioita, mutta spontaani ei ole yksi niistä. Luen vanhasta Oliviasta infodieetistä. (Huomaan sen vanhaksi vasta lukiessani, kuinka kaulahuivi jätetään tänä talvena kotiin ja pukeudutaan poolopaitaan. Sitä ennen olen kerennyt jo mehustelemaan kevätsesongille epätyypillisillä
Minulla ei ole omaa pihaa, jossa haahuilla aurinkoisena kevätpäivänä tai istua varjossa kesällä. Kaupungin puistot ovat minun ja monen muun yhteinen piha. Niissä voimme hihkua lehtien silmuja, haistaa vastaleikatun nurmikon ja ihmetellä, että mikä kukka se tuokin on. Teidän työnne ansiosta voin nauttia luonnosta kaupungin keskellä ja iloita puista ja
Kuivan pakkasilman jälkeen kostea lauha nollakeli tuntuu kuin kävelisi sametissa. Pystyn kuvittelemaan kuinka keuhkoni ja ihoni virkistyvät ilman kosteudesta. Olkapäät voi vihdoin rentouttaa, kun ei tarvitse värjötellä. Onhan kirkkaassa pakkassäässäkin ilonsa, kuten vaaleanpunainen taivaanranta. Katselen sitä sitten taas, kun se osuu seuraavan kerran kohdalle.