Askelia kohti yksinkertaista elämää monimutkaisessa maailmassa
Kun ilmat lämpenevät, jopa sisällä on kivempaa. Ikkunaa voi pitää auki! Ihanaa on, kun työaamuna aamupalapöydässä voi kuunnella tuulen suhinaa puissa. (En ole vielä saanut itseäni aidosti ihastelemaan lokkien yöllistä rääkynää.) Kun jättää ikkunan auki ensimmäistä kertaa loppukeväästä, sitä vasta tajuaa, minkälaisessa suljetussa kuutiossa suurin osa vuodesta kuluu. Ihan kuin
Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut meditaatiosta tai mindfullnessista, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi tutustua asioihin tarkemmin tai yrittää itse. Kynnys on jostain syystä ollut korkealla – ehkä ennakkoluuloja hihhuliuden rajan lopullisesta ylittämisestä; ajatuksia itsekuria vaativasta prosessista, johon motivaatio ei kuitenkaan pidemmän päälle riitä; epäilyksiä siitä, osaisinko kuitenkaan oikein. Mutta
Fanittamani Eeva Kolu julisti jo huhtikuun lopussa, että sukat ovat lähteneet eivätkä palaa jalkoihin ennen syyskuuta. Minäkin haluan olla paljasjalkainen kesän lapsi! Mutta miten vierottua sukista – tai edes villasukista? Katsokaa nyt niitä, eikö teillekin tule lämmin ja hyvä olo?
Kuuntelin eilen junassa naapureideni keskustelua. Toinen heistä oli hiljattain siirtynyt vaativampiin työtehtäviin, jotka ilmeisesti rasittivat. Jonkin ajan kuluttua keskustelu oli kääntynyt eläkkeelle jäämiseen. Harvoin kuulee sellaista määrätietoisuutta ja paloa, kuin näiden viisikymppisten suusta heidän vannoessaan jäävänsä eläkkeelle heti kun mahdollista. Joku varmaan blogini perusteella luulee, että olen minä tahansa hetkenä
Olin eilen tilaisuudessa, joka vaati seurustelua vieraiden ihmisten kanssa. Joskus juttu lähtee luistamaan, joskus small talk on RASKASTA. Aina se vaatii vähän vaivaa, jos vertaa siihen, että jäisi vain kotiin tai suojaan omien kavereiden keskelle. Samassa tilaisuudessa oli kuitenkin monia tuttuja, ihania ihmisiä. He ovat elävä muistutus siitä, että uusiin