Tämä muuttaa kaiken
Kirjan takakannen lainaukset ilmoittavat, että kirjaa on "lähes mahdoton arvioda" ja että se on "tärkein kirja, jonka olen lukenut koko vuonna, ehkä vuosikymmenenä". Olen samaa mieltä, paitsi että harkitsen vaihtavani jälkimmäisen lauseen muotoon "koko vuosikymmenenä, ehkä ikinä". Kyse on Naomi Kleinin vuonna 2014 ilmestyneestä kirjasta Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs. ilmasto (This Changes Everything – Capitalism vs. the Climate).
Olen lukenut sen nyt ja aion lukea sen heti uudestaan, ja ehkä sen jälkeen taas uudestaan. Siinä on niin paljon. Joka sivu asiaa asian jälkeen, faktaa, faktaa ja selkäpiitä värisyttäviä yhteenvetoja.
En pysty kirjoittamaan tästä teille sellaista nättiä tiivistelmä-arviota, joita olen kirjoittanut joistakin muista kirjoista, muutaman blogiini ja kymmeniä peruskoulussa. Kaikki tuntuisi latistavan monitahoisen kirjan joksikin littanan latteaksi. En myöskään osaa juuri nyt poimia sieltä sitä yhtä tai kahta asiaa, joiden välityksellä tarjoilisin kirjan tärkeimmän uuden annin. Sen sijaan todennäköisesti kirjoitan yksittäisistä kirjassa esiintyvistä aiheista useita kertoja seuraavien vuosien aikana.
Tämän tekstin ainoaksi tarkoitukseksi jää siis vakuuttaa joku teistä tarttumaan tähän.
Saatavilla kirjastoista kautta maan.