Tee se itse -epäonnistumiset I
Erityisesti näin joulun alla tulee se olo, että kaikki muut ovat jotain DIY-kuningattaria. On mahtavaa, että itse tehty on arvossaan, mutta joskus peukalo voi olla keskellä kämmentä, aika kortilla ja huonommuuden tunne lähes väistämätön. Myös juhlakauden ulkopuolella voi saada sen vaikutelman, että elääkseen jätteettömämpää elämää pitäisi pystyä tekemään itse kaikki vartalovoista pyykinpesuaineeseen. Mikä näin lyhyesti sanottuna ei ole totta.
Itse olen ollut utelas näkemään, miten asioita tehdään alusta alkaen, mutta usein kokeilu on riittänyt. Erityisesti silloin kun homma ei ole onnistunut. Tässä hieman hupia ja vertaistukea: DIY-fails!
Perunalastut
Kun aloin toden teolla vähentää roskaa, huomasin pian että sekajätteeni sisältö koostuu pääasiassa sipsipusseista. Jos satut tuntemaan minua yhtään, tiedät että perunalastut ovat minulle tärkeitä. Niille ei löydy kunnon korvaajaa, vaikka välillä olenkin koittanut pärjätä jonkun illan suolapähkinöillä tai popkorneilla. Eikä tällä hetkellä ole tietääkseni yhtään sipsimerkkiä Suomessa, jolla olisi kierrätettävä pakkaus.
Tuumasta toimeen. Ostin käytetyn mandoliinin (siivutuslaite), ja ennen ensimmäistä erää haaveilin perustavani vielä puljun, joka myy kierrätyspaperiin pakattuja luomuartesaanisipsejä. Luin netistä useita ohjeita, joissa hehkutettiin tämän olevan helppoa ja onnistuvan uunissa tai jopa, luoja paratkoon, mikrossa.
Ensimmäinen erä koostui puoliksi pelkällä suolalla maistetuista sipseistä ja puoliksi viinietikalla maustetuista. Seurasin tarkasti reseptiä, lukuunottamatta tuota viinietikalla maustamista, sen tein ihan omasta päästä marinoinnin tapaan. Uunista nousi ihanan näköisiä sipsejä, mutta maku oli ankea. Nytkin ne näyttävät niin hyviltä kuvissa, että tätä on vaikea uskoa. Vaikka viipaleet olivat ohkaisia, ne onnistuivat kuitenkin samaan aikaan maistumaan raaoilta perunoilta, ja osa vielä lisäksi päältä palaneilta. Uuniin meni useita pellillisiä, joihin koitettiin kaikenlaisia parannuksia, mutta lopputulos oli sama.
Oli kaikenlaista spekulointia, ehkä perunalajikkeen olisi pitänyt olla jauhoisempi, mandoliinilla ei saanut tarpeeksi ohkaisia lastuja, tämä vaatisi kuitenkin uppopaistamista eikä uunia... Ensi kerralla sitä ja tätä, mutta ensi kertaa ei kuitenkaan tullut. Lannistuminen iski, ja vähän epäkuntoiseksi paljastunutta mandoliiniakaan ei enää ole. Se siitä sipsi-imperiumista.
Karvanpoistovaha/sokerointimassa
Arvostukseni menee niille, jotka eivät koe tarvetta poistaa karvojaan, tai jotka kokevat tarvetta, mutta taistelevat kulttuurin jäykkiä kauneusihanteita vastaan ja eivät silti poista. Minä poistan, yleensä, ja jos en teekään sitä usein niin se johtuu vain laiskuudesta. (Vaikka ehkä se laiskuus on sitten hyvin sisäistettyä feminismiä, eli riittävää välinpitämättömyyttä kauneusihanteita kohtaan.)
Laiskuudesta johtuu myös se, että olen mieltynyt karvanpoistokeinoihin, joiden lopputulos kestää edes kohtalaisen pitkään. Kun edellinen vahapurkki loppui, olin juuri havahtunut siihen, mitä kaikkea voikaan tehdä itse. Netti on täynnä vahareseptejä, ja liuskathan minulla oli jo olemassa.
Hyvin yksinkertaisia olivat reseptit, mutta... Tein kolme eri erää kolmena eri viikkona kolmesta eri reseptistä. Ensimmäiseen ja toiseen erään ei vain löytynyt sopivaa lämpötilaa, se oli joko liian kuumaa levitettäväksi iholle tai liian kylmää tarttuakseen mihinkään. Kolmas erä ei tarttunut liuskohin ollenkaan, vähän kyllä karvoihin. Kolme aikaa vievää kertaa jaksoin yrittää, tuloksena lähinnä sotkuisia pyyheliinoja ja muutamia pieniä palovammoja jaloissa. Sitten luovutin.
Tarkoituksenani oli koko ajan tehdä vahaa. Noin vuotta myöhemmin koin ensimmäisen kerran sokeroinnin, kun kosmetologi tarjoutui sokeroimaan viikseni (ihan tosi). Tajusin silloin, että jossakin vaiheessa kokeilua minulla taisi olla sokerointimassaa. Mutta tämä on vain jälkiviisautta, aikanaan vain yritin saada sitä kiinnittymään liuskohin.
Vahasekoilusta ei ole kuvia, koska tarkoituksena oli ensin löytää täydellinen resepti, ja sitten ottaa kauniit kuvat kauniin blogipostauksen höysteeksi.
Tästä piti tulla yksi postaus neljällä epäonnistumisella, mutta sen verran eeppinen romaani näistä väkisinkin tuli, että jukaisen sen kahdessa osassa. Huomiseen!