Tekstiilijätettä päälle
Ensi vuoden alusta lähtien vaatteita ei saa enää viedä kaatopaikalle. Tavalliselle tallaajalle se ei silti tuo mitään itsestäänselviä muutoksia. voi edelleen heittää sekajätteeseen, ne lajitellaan jätehuollossa pois, ja poltetaan kunhan Tammervoiman laitos otetaan käyttöön. Monella muullakin paikkakunnalla tekstiilit menevät polttoon.
Mielenkiinnolla ja toivolla kuitenkin odotan, miten tämä alkaa näkyä epäsuorasti. Uusiokäyttö on kuitenkin fiksumpi vaihtoehto kun polttaminen, joten tämän ympärille voi syntyä uusia ideoita ja toimintaa. Yhdessä mielenkiintoisessa PureWaste muokkaa tästä kuidusta lankaa ja edelleen kangasta, josta Seppälä puolestaan tekee valikoimiinsa malliston loppuvuodeksi 2016. Hyvä Seppälä! (Jos yrityksen nimi on PureWaste, niin jotain tällaista sitä vähän odottaakin.)
Kaatopaikkakielto voi myös nostaa vaatteiden hintoja, mikä saattaisi ohjata meitä kaikkia vähän kohtuullisempaan uutuustahtiin. Perjantaina vietetään muuten älä osta mitään -päivää.
Kuvassa näkökulmasta riippuen joko hajonnut mekko tai tuleva toppi.