Tortillaista lauantaita!
Tortillat ovat jälleen yksi niistä ruuista, jotka maistuvat uskomattoman paljon paremmalta itse tehtynä. Jos vielä saat ne syötyä vastapaistettuina, niin omnonom! Etkä tarvitse muovipakkauksia.
Vehnätortillat (kahdeksan lättyä, halkaisijaltaan noin 20 cm)
Aineissa ei ole mitään ihmeellistä.
5,5 dl durumvehnäjauhoja tai tavallisia vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä
2 dl vettä
Nämä neljä ainesosaa vain sekoitetaan yhteen tasaiseksi taikinaksi. Tämän jälkeen taikinan kannattaa antaa olla noin vartin verran peiteltynä esimerikiksi leivinliinalla tai keittiöpyyhkeellä. Sillä välin voi vaikka valmistella täytteet. Oleskelun ideana on se, että jauhot hieman turpoavat nesteestä. Lopputuloksena pitäisi olla tasainen ja kimmoisa massa, joka ei tartu sormiin. Jos tarttuu, lisää vähän jauhoja. Taikina valmis!
Durumjauhoja käyttäessä lätyt on vähän helpompi muotoilla, mutta se onnistuu myös tavallisilla jauhoilla. Jos olet joskus kaulinut mitä tahansa taikinaa, tiedät varmaan ilmiön: kaulitset, taikina vetäytyy takaisin alkuperäiseen muotoonsa, kaulitset, taikina vetäytyy millin päähän alkuperäisestä muodostaan? Durumjauhojen kanssa näin ei (juurikaan) käy, koska niistä syntyy vähemmän sitkoa.
Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele osat palloiksi. Kaulitse ja venyttele käsin osat pyöreiksi lättysiksi. Tortilloja ei voi pinota raakana. Älä ole liian ankara itsellesi muodosta, ole ylpeä siitä että näitä ei ole koneella muotoiltu. Piirakkapuikula olisi muuten todella kätevä tähän! Aion hankkia sellaisen, ja lahjoittaa minimalismin nimissä tämän turhan kaulimeni pois.
Tortillat paistetaan kypsiksi paistinpannulla. Parhaiten se tuntuu onnistuvan, jos levy on täysillä. Silloin lätyt vaativat vain kymmenisen sekuntia per puoli. Pelkään kuitenkin hajoittavani teflon-pannuni, joten en ihan täysillä lämmöillä paista. Jos sinulla on joku muu paistinpannu, se voisi olla hyvä.