Miten nopeaa onkaan vaihtaa tuulisähköön
On monia keinoja vaikuttaa siihen, että uusiutuvaa energiaa tuotettaisiin enemmän. On vaikuttaminen oman kunnan energialaitokseen, jos sellainen on (kirjoitin vuosi sitten Tampereen Energiasta). On vaikuttaminen poliitikkoihin Suomen tasolla, jotta uusituvia energiamuotoja suosittaisiin (tai fossiilisten suosiminen lopetettaisiin ja puuhun suhtauduttaisiin kohtuullisemmin). On vastuullinen sijoittaminen, tuulivoimalla pantu olut, omakotitalon maalämpö ja aurinkokennot. Kaikkein suorin ja nopein on kuitenkin oma sähkösopimus.
Minulla on vuosia ollut sähkösopimus firman kanssa, joka tekee sähköä vanhalla vesivoimalla ja joka on lähinnä turvetta polttavan yrityksen tytäryhtiö. Ensimmäisen tiesin jo sopimusta tehdessäni, mutta silloin se vaikutti minusta tarpeeksi ekologiselta. Nyttemmin olen tajunnut, etteivät pennoseni kannusta mitenkään uusiutuvan energian lisäämiseen, ja pahimmillaan ne rahoittavat turvetta polttavaa emoyhtiötä. Lisäksi vesivoimassa, vanhassakin, on omat ongelmansa. Minun on pitänyt jo kauan vaihtaa johonkin kokonaan tuulisähköä ja/tai aurinkosähköä sisältävään sopimukseen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Takaperoista on, että samaan aikaan olen tehnyt vaikka mitä ehkäistäkseni muutamaa muovipakkausta syntymästä.
NYT. Niskasta itseä kiinni.
Tässä kohtaa kirjaimellisesti nousin sohvalta hain läppärini (kirjoitin tätä jämäpaperille) ja aloin etsiä tietoa. Tuntia myöhemmin minulla oli uusi sähköpoimus.
Helpoksi vertailun teki vaihdavirtaa.net. Sinne on taulukoitu vihreän sähkön tuottajat hintoineen. Nettisivu on kankeasta ulkonäöstään huolimatta erittäin toimiva. Katsoin taulukosta tuulisähkön, taulukon halvimman pään, sertifioinnin ja hylkäsin vaihtoehdot, jotka eivät tuota sähköä itse, jakelevat vain. Sitten surffasin 5 minuuttia valitsemani firman sivulla ja oli tyytyväinen näkemääni. Ei sen tarvitse olla vaikeaa. Nopeasti ja helposti ei välttämättä löydy parhaista parasta, mutta mikä vain muutos parempaa on parempi kuin tehdä itselleen tähän niin iso kynnys, ettei muutosta ikinä jaksa toteuttaa.
Hinta? Halvempi kuin edellinen sopimukseni.